Yö töissä ja edellinen päiväkin. Täyttä touhua ja etenkin vastuuta aamukahdeksasta seuraavaan aamukahdeksaan. Neljältä menin lepohuoneeseen pitkälleen kahdeksikymmeneksi minuutiksi tarkoituksenani ummistaa silmät hetkeksi. Minuutin maattuani soi puhelin jälleen. Murmelin päivä alkoi alusta, ja yö. Hortoillessani näennäisessä valvetilassa pitkin käytäviä, mulle yritettiin sälyttää uusia ei-kiireellisiä tehtäviä tyyliin: "Kun olet nyt joka tapauksessa hereillä, voisitko...?" Ilmoitin, että en voi, enkä aio. Sen sijaan aion irtisanoutua heti aamulla. Ei tämä ole täyspäisen ihmisen hommaa.
Eheheh, unohdin siinä tuskastuneisuudessani, etten voikaan irtisanoutua. Minulla kun ei ole virkaa, mistä sen voi tehdä. Minä, kymmenen vuoden sijainen.
***
Neljän tunnin päiväunet saavat aiemmat ponnistukset verhoutumaan jotenkin aivan erityisellä tavalla kimaltavaan sumuverhoon. I did it once again. Tämän työn eteenpäin ajava voima ovat endorfiinit.
