Yhdestä asiasta on pitänytkin kirjoittaa, mutta se on pirun hankalaa. Mä nimittäin laihdutin viime vuonna 16 kg. Koska tämä on kaikkia naisia kiinnostava ikuisuusaihe, saan paljon aiheeseen liittyviä kyselyitä. Miksi juuri nyt, mutta ei aiemmin? Miten? Jollain erikoistavalla varmaankin? Liikkumalla nyt ainakin? Onko tulos ollut pysyvä? Onko pää pysynyt mukana?
Mä aloitan helpoimmasta eli teknisestä suorituksesta. Olen aina ollut matemaattinen tyyppi ja mulle sopii parhaiten se, että todellakin tiedän, mitä tungen suustani sisään. Otin siten puolisentoista vuotta sitten käyttööni Kalorilaskuri-nimisen nettiohjelmiston, johon merkkailin aika tunnollisesti kaiken syömäni. Jouduin aika pitkään jopa punnitsemaan joitakin ruokia pienellä keittiövaa'alla, koska painojen ja annoskokojen arviointi oli mulle vuosia kestäneen huolettoman syömisen myötä hämärtynyt. Se määrä, minkä kuvittelin esim painavan 50g, saattoikin olla 150g eli triplakalorit. Jäykästä kurinalaisuudesta yritin kyllä pysyä erossa tuosta vaa'asta huolimatta, enkä varsinaisesti ihan alun jälkeen kieltänyt itseltäni mitään. Jos söin munkin, merkkasin kalorilaskuriin munkin, enkä jäänyt sitä suuremmin märehtimään. Ihan alkuun olin kuukauden aika tiukasti vähä- ja hyvähiilihydraattisella dieetillä (pois leivät, pastat, perunat, riisi, herkut, tilalla vihanneksia ja vähän jyvänäkkäriä), mutta pahimman hiilarivieroituksen jälkeen aloin lisäillä ruokavaliooni takaisin vähän kaikenlaista, jotta pystyisin syömään jatkossakin loppuelämäni itseltäni varsinaisesti mitään kieltämättä. Toimi alkuun ainakin mulla. Kaloreissa pysyttelin tuossa kalorilaskurin minulle ehdottamassa noin 1600-1800kilokalorissa per päivä, ja paino putosi. Tammikuusta kesään mennessä painoa oli lähtenyt 12 kg ja siitä seuraavaan alkuvuoteen yhteensä noin 16.
Liikuntaa lisäsin entiseen verrattuna kyllä jonkun verran, mutta pääasiallinen tavoitteeni oli tehdä siitä ylipäätään jokseenkin säännöllinen tapa entiseen verrattuna. Saatoin siis liikkua esim kahdesti viikossa, mikä kuullostaa todella vähältä, mutta on entiseen kausittaiseen nolla-liikkujaan verrattuna jo iso voitto. Tavoitteeni oli, että muutos olisi pysyvä. Ajattelin, että toimisin samoin elämäni loppuun saakka.
Miksi kaikki tämä? No tietty siksi, että paino oli kivunnut itseltänikin salaa melko tähtitieteellisiin lukemiin, jonka jotenkin täysin käsittämättömästi olin onnistunut kieltämään itseltäni. Vaikka vaaka olisi kertonut mitä, selitin sen aina itselleni olevan väliaikaista turvotusta, ja todellisen painoni olevan jotain ihan muuta. HALOO! En tiedä, mistä herätys tilanteeseen oikein syvimmiltään syntyi, mutta mulle vaan tuli sellainen hyvin syvä tunne siitä, että tämä tie oli nähty, ja muutos oli ainoa mahdollisuus. Tajusin vaan jotenkin tosi syvästi, että entinen elämäni johtaisi mun ennenaikaiseen hautaan, enkä missään tapauksessa voinut elää itseeni tyytyväisenä sellaisena, vaikka kaikenlainen "hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet"-filosofia onkin vallalla tällä hetkellä. Toinen paljon maallisempi syy löytyi vaatteista: en halunnut pukeutua telttoihin, ja juuri mikään normirekkien kolttu ei enää meinannut mahtua päälle. (Tämänkin mä pitkään selitin itselleni nykymerkkien kummallisella naiskuvalla ja oudoilla leikkauksilla. En suostunut uskomaan olevani vaan kertakaikkiaan liian iso niihin.)
Tää on niin iso aihe, että jatkan tästä myöhemmin. Tässä siis vähän alkua. TOSI pohdintoihin päästään tuonnempana...
Mä luulen, että mä luen tän postauksen muutaman kerran uudelleen tässä lähiaikoina. Mähän tein melko saman muutama vuosi sitten, ja hyvin samanlaisilla spekseillä. Nyt painoa on lähtenyt kertymään takaisin, mikä on hillittömän typerää. Ihan samanlaisin ajatuksin mäkin olen tässä maailmassa. Ylipaino on terveydelle vaarallista ja sellainen kuin olen, olen vaaraksi itselleni pitkällä aikavälillä, jos jatkan edelleen syömistä ja itseni huijaamista. Mulla on tieto, taito ja halu tehdä tämä juttu uudelleen. Silti en käsitä, miten se viimeksi oli niin helppoa ja miten sain aloitettua. Nyt se olis vaan siitä kiinni. Aloittamisesta. Huoh.
VastaaPoistaKomppaan JOnnaa tässä. Ihan sama tilanne. Tosin mun painonpudotus oli hyvin lyhyt kokeilu, mutta tyyli oli tosi toimiva. En vaan ole saanut siitä kahteen vuoteen kiinni!
VastaaPoistaSantra, olet tehnyt todella hyvän urakan tuossa painonpudotuksessa, eikä mulla ole epäilystäkään, etteikö pudotus olisi pysyvää laatua. Siihen sitä pitääkin pyrkiä, loppuelämän kestäviin ruoka- ja liikuntatapoihin. Pidän tätä mielessä...
Jonna: Aloittaminen on aina se suurin juttu, sen jälkeen on itse asiassa jo tosi helppoa! Ja kun tunnistaa omat kriisikohdat (mulla esim siinä 3 viikon kohdalla) niin niistäkin voi päästä eteenpäin. Mä todella tykkäsin siitä sun Kroppa-kirjoituksesta. Se kuvastaa kyllä syvää tietoisuutta!!! <3
VastaaPoistaLeonida: Mä en oikein osaa sanoa, miksi joskus hetki on oikea ja joskus totaalisen väärä. Ihminenhän on taipuvainen kehittelemään kaikenlaisia ajatuskuvioita, jotka tukevat joko omaa aktiivista pyrkimystä tai sen puutetta. Mulla pontimena on ollut tajuta se, että jos mun suunta säilyy samana kuin se on viime vuodet ollut, mä kuolen ennenaikaisesti ylipainon aiheuttamiin sairauksiin. Lisäksi en jaksa tehdä useitakaan asioita, kun kroppa alkaa rajoittaa. Se on oikeesti ihan karsee ajatus!